Asiakkaat pitävät KRAO:a luotettavana kouluttajana

Julkaistu 27.12.2021|Yleinen

Asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan asiakkaat pitävät KRAO:a luotettavana koulutustoimijana ja arvostavat sen laadukkaita koulutuspalveluja. Joulukuussa 2021 toteutettuun kyselyyn vastanneet asiakkaat arvioivat koulutuksen hinnoittelussa olevan vielä kehitettävää. Kaiken kaikkiaan asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun (ka 4,2 asteikolla 1–5).

Koulutuksiin liittyen asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneita asiakkaita kiinnostaa erityisesti verkkokoulutusten kehittäminen ja saavutettavuus. Vallitsevan pandemian vauhdittamana niitä onkin voimallisesti kehitetty eteenpäin kaikkien koulutusten osalta.

KRAO:n toimesta tehtävä pätevyyksien ylläpito ja asiantuntijapalvelut sekä sopimukseen perustuva kumppanuus kiinnostaa kyselyyn vastanneita. Tarjoamme jo sopimukseen perustuvia kumppanuuksia ja asiantuntijapalvelumme ovat laajentuneet mm. turvallisuuteen liittyviin ohjeisiin.

Kyselyyn vastanneet asiakkaat toivovat helpommin käytettäviä www-sivuja sekä parempaa tiedottamista. Uusien www-sivujen käyttöönoton ja sosiaalisen median kanavien aktivoinnin myötä toimintaa pyritään parantamaan em. osa-alueilla.

Asiakkaiden mukaan KRAO:n kouluttajat ovat osaavia ja asiantuntevia. Kouluttajat ovat raideliikenteen ammattilaisia, joiden kanssa on helppo asioida. Kyselyn mukaan KRAO:n NPS-suositteluindeksi on 63.

Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy toteutti asiakastyytyväisyyskyselyn joulukuussa ajalla 23.11.–14.12.2021. Vastausprosentti oli 24 %. Kiitos kaikille vastanneille!

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Tähti, p. 040 4899 419, kari.tahti@krao.fi
Palvelupäällikkö Riikka Kaasalainen, p. 040 1594 057, riikka.kaasalainen@krao.fi